Päätoimittajien yhdistys on esittänyt kantansa rikoslain muutosesitykseen, jolla laiton uhkaus muutettaisiin yleisen syytteen alaiseksi, jos laiton uhkaus kohdistuu henkilöön hänen työtehtävänsä vuoksi ja uhkaaja ei ole samassa työpaikassa. Syyttäjä saisi nostaa syytteen myös, jos teko on kohdistunut henkilöön hänen luottamustehtävänsä vuoksi.
Yhdistys keskittyy lausunnossaan erityisesti lain muutosesityksen vaikutuksiin sananvapauteen, mediavapauteen, journalismiin ja median toimintaedellytyksiin.
Sananvapaus on kaikille kuuluva perusoikeus ja demokraattisen oikeusvaltion perusta. Se on välttämätön edellytys yhteiskunnan totuuspohjaisuudelle ja päätöksenteon avoimuudelle, ja se lisää luottamusta yhteiskunnassa.
Sananvapauden käyttöön liittyy paitsi oikeuksia myös velvollisuuksia ja vastuuta. Demokraattisessa oikeusvaltiossa lainsäädännön tulisi taata mahdollisimman laaja sananvapaus. Yhteiskunnissa on kuitenkin myös muita perusoikeuksia ja intressejä, joiden vuoksi sanan- ja julkaisemisen vapautta sekä asiakirjojen julkisuutta voidaan rajoittaa lainsäädännön keinoin. Perustuslain 10 §:n mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Sanavapauden merkitystä onkin punnittava muun muassa kunnian ja yksityisyyden suojan valossa.
Julkisen sanan neuvoston kannanotossa Sananvapauden merkityksestä sekä journalistin ohjeiden ja lainsäädännön suhteista 2018 todetaan, että sananvapauden ja lainsäädännön suhde sekä sallitun ja kielletyn rajat eivät ole muuttumattomia. Sananvapauden rajoja koetellaan silloin, kun jonkin asian ilmaiseminen koetaan esimerkiksi sopimattomaksi, epäsiveelliseksi tai vallitsevaa järjestystä horjuttavaksi. Journalistin ohjeet ovat yleisesti yksityiskohtaisemmat ja vaativammat kuin laki. Ne edellyttävät journalisteilta esimerkiksi laajempaa virheiden korjaamista ja kritiikin kohteeksi joutuvan henkilön tai yhteisön kuulemista kuin sananvapauslaki.
Journalistin on varmistettava, ettei julkaiseminen riko Journalistin ohjeita esimerkiksi yksityisyyden suojan osalta. Journalistin ohjeet edellyttävät toimittajalta suurta vastuullisuutta etenkin yksityiselämään kuuluvien arkaluonteisten asioiden ja rikoksentekijän henkilöllisyyden julkaisemisessa. Ohjeissa korostetaan, että kaikki julkinen ei ole julkaistavissa. Näin journalistin ohjeissakaan sananvapauden ei katsota olevan rajoittamatonta.
Rajoittamisen pitää aina olla erittäin hyvin perusteltua. Sananvapauden käyttämiseen liittyvät rajoitukset ja sanktiot ovat aina omiaan aiheuttamaan itsesensuuria. Se voi estää suomalaiselle yhteiskunnalle tärkeän tiedon julkaisemista, kuten JSN:n sananvapauden ja lainkäytön välistä suhdetta käsittelevässä lausumassa vuodelta 2018 sanotaan.
Toimittajat ovat työssään kohdanneet niin vihapuhetta kuin maalittamista. Sosiaalisessa mediassa käytävät keskustelut ovat kiristäneet julkista keskusteluilmapiiriä ja ne sisältävät entistä enemmän laittomaksi uhkailuksi tulkittavaa toimintaa. Toimittajat ovat aikaisempaa varovaisempia tarttumaan kiistanalaisiin ja sosiaalisessa mediassa aggressiivista käytöstä aiheuttaviin aiheisiin kuten maahanmuuttoon. Pahimmillaan se on aiheuttanut niin sanottua hiljentämisvaikutusta. Joihinkin aiheisiin tai ihmisiin liittyviä aiheita on vältetty, koska on ollut pelättävissä vihaviestejä tai maalittamista. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat freelancer-toimittajat. Heillä ei ole aina takanaan työyhteisön ja työnantajan tukea.
Vihapuheen yleistyminen on tehnyt myös osasta haastateltavia varovaisia. He pelkäävät haastattelun jälkeistä kritiikkiä ja mahdollista maalittamista. Se voi jopa estää haastattelun myöntämisen. Hiljentämisvaikutus on siis aito ongelma ja uhka sananvapaudelle.
Lakiesityksen perusteluissa muistutetaan Euroopan ihmisoikeusistuimen tulkinnasta poliittisen keskustelun vapaudesta. EIT:n mukaan Sananvapauden rajat ovat laajimmat, kun osallistutaan julkiseen ja yleistä mielenkiintoa herättävään keskusteluun. Silloin on sallittua turvautua liioitteluun ja provokaatioon. Politiikkojen tulee sietää enemmän asemaansa ja tehtäviinsä kohdistuvaa arvostelua kuin virkamiesten, joiden puolestaan täytyy sietää enemmän kuin yksityishenkilöiden. Näin on todettu Euroopan ihmisoikeustuomiostuimen tulkintalinjassa. Nämä periaatteet eivät saa lakimuutoksen myötä pienimmässäkään määrin vaarantua. Mikäli vihapuheen ja maalittamisen perusteella annetaan lakiesityksen myötä enemmän tuomioita laittomasta uhkauksesta, se voi tuoda poliitikoilla houkutuksen käyttää tilannetta tiedotusvälineiden sensurointiyrityksiin. Se on ehdottomasti torjuttava, jotta lakimuutos ei kaventaisi sanan- ja medianvapautta.
Lakiesitykseen liittyy edellä mainitun lisäksi toinen riski. Usein provosoivaan ja rikolliseen puheeseen syyllistyvä kokee syytteen ja mahdollisen tuomion ansiona. Se on osa narratiivia, joka tähtää tiettyihin poliittisiin päämääriin. Rikosprosessin eri vaiheita käytetään julkisuudessa maksimaalisesti hyväksi julkisuuden saamiseksi. Tämä ei silti ole este lakimuutokselle, vaan tiiedotusvälineiden tulee oikeusuutisointiaan ja sen volyymiä miettiessään tiedostaa tämä vaara.
Lakimuutoksella halutaan vähentää vihapuhetta yhteiskunnallisessa keskustelussa ja puuttua yhteen sen muotoon maalittamiseen. Vihapuheen ja maalittamisen määrittely ei ole yksikäsitteistä, joten on oikein, että niitä ei lakitekstissä käytetä. Rikoslain säännösten on oltava selkeitä ja täsmällisiä. Siksi on hyvä, että lakimuutoksessa ei mainita näitä käsitteitä, vaan tavoitteiseen pyritään muilla keinoilla.
Lakimuutos on kannatettava, koska sen voi kokonaisuutena arvioiden parantavan, ei heikentävän sananvapautta Suomessa. Lakimuutos olisi tärkeä signaali siitä, että vihapuhe ja maalittaminen eivät ole toivottavia yhteiskunnassamme.
5.7.2020
Päätoimittajien yhdistys